Kartta - Amfípoli (Dimos Amfipoli)

Amfípoli (Dimos Amfipoli)
Amfípoli on Kreikan kylä ja samanniminen kunta (Δήμος Αμφίπολης, Dímos Amfípolis), joka sijaitsee Sérresin alueyksikössä Keski-Makedonian alueella. Koko kunnan pinta-ala on 414,3 neliökilometriä ja väkiluku 9 182. Varsinaisen Amfípolin kylän väkiluku on 147 (vuonna 2011). Kunnan kuntakeskus on Rodolívos.

Amfípolin kylä ja kunta ovat ottaneet nimensä antiikin ajan Amfipoliin kaupungista, joka sijaitsi nykyisen kylän lähellä. Kylän nähtävyyksiin kuuluvat Amfipoliin raunioiden lisäksi uudelleen pystytetty Amfipoliin leijonapatsas sekä Amfípolin arkeologinen museo.

Nykyinen Amfípolin kunta muodostui, kun Amfípoli, Kormísta, Próti ja Rodolívos yhdistyivät vuoden 2011 alussa Kallikrates-suunnitelman mukaisesti.

Vuoden 2011 kuntauudistuksesta lähtien Amfípolin kunta muodostuu neljästä kunnallisyksiköstä, jotka vastaavat uudistusta edeltäneitä kuntia. Kunnallisyksiköt sekä niihin kuuluvat kylä- ja kaupunkiyhdyskunnat ja asutukset ovat:

 
Kartta - Amfípoli (Dimos Amfipoli)
Kartta
Google Earth - Kartta - Amfípoli
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Amfípoli
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Amfípoli
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Amfípoli
OpenStreetMap
Kartta - Amfípoli - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Amfípoli - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Amfípoli - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Amfípoli - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Amfípoli - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Amfípoli - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Amfípoli - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Amfípoli - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Amfípoli - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Amfípoli - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...